Lasten ja nuorten hyvinvointiin satsaaminen maksaa itsensä takaisin.

Jyväskylän asukaspaneeli luovutti toukokuun lopulla kaupunginhallitukselle oman näkemyksensä siitä, mitä vuoden 2025 talousarviossa tulisi ottaa huomioon, jotta säästöt eivät kasautuisi kohtuuttomasti tietylle väestöryhmälle. Asukaspaneelin julkilausumassa todetaan, että toimet kasautuvat kohtuuttomasti heikommassa asemassa oleviin asukkaisiin sekä erityisesti lapsiin ja nuoriin. Paneeli velvoittaa päättäjiä huolehtimaan erityisesti ennaltaehkäisevistä palveluista.

Tuoreen nuorisobarometrin (Nuorisobarometri 2023) mukaan neljä viidestä nuoresta antaa elämään tyytyväisyydelle arvosanaksi kahdeksan. Tutkimuksesta käy myös ilmi, että nuorten tyytyväisyys elämään on viimeisten vuosien aikana koko ajan laskenut. Kouluterveyskyselyyn (Kouluterveyskysely 2023) vastanneista lapsista ja nuorista suuri osa kertoi olevansa tyytyväinen elämäänsä, mutta kohtalaisesta tai vaikeasta ahdistuneisuudesta kertoi noin kolmannes tytöistä ja noin kahdeksan prosenttia pojista.

Lasten, nuorten ja lapsiperheiden vaikeudet tiedostetaan varsin hyvin. Oikea-aikaisilla ja saavutettavilla palveluilla sekä ennen kaikkea varhaisella puuttumisella ehkäistään ongelmien syntymistä ja niiden pahenemista. Perheiden tuen ja avun tarpeeseen tulee vastata nykyistä huomattavasti nopeammin ja vaikuttavammin. Tämä edellyttää entistä parempaa yhteistyötä kaupungin, hyvinvointialueen, järjestöjen ja yritysten kesken. 

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että vaikeassakin taloudellisessa tilanteessa turvaamme varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen resurssit. Riittävällä rahoituksella varmistetaan esimerkiksi kohtuulliset ryhmäkoot kouluissa ja päiväkodeissa ja annetaan opetushenkilöstölle mahdollisuus tehdä työnsä hyvin ja motivoituneesti.

Laadukkaalla varhaiskasvatuksella ja perusopetuksella varmistamme, että lapset ja nuoret saavat parhaat mahdolliset edellytykset kasvuun ja oppimiseen. Satsaukset koulutukseen, kasvuun ja oppimiseen, ovat pitkän aikavälin investointeja, johon sijoitetut eurot maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin hyvinvointina sekä taloudellisena tuottavuutena. Avainasemassa talouskasvun ja kilpailukyvyn ylläpitämisessä niin kunnissa kuin koko Suomessakin on koulutettu ja hyvinvoiva väestö.

Kirjoittajat:
Meri Lumela, pj. Jyväskylän Vihreät
Outi Soikkeli, vpj, Jyväskylän Vihreät